Kehittämishankkeissa tehdään ja kokeillaan asioita, joita kukaan ei ole koskaan sellaisenaan kokeillut. Kun uutta asiaa kehitetään, taustalle tarvitaan myös suurelle yleisölle näkymättömämpää työtä. Tässä artikkelissa esittelemme millaisia työrooleja ja ammattitaitoa on Kykyä ja halua töihin -hankkeessa näkyvän asiakastyön takana.
Mitä projektipäällikön, arvioinnin asiantuntijan tai viestinnän asiantuntijan työpöydille kuuluu ja mitä he ajattelevat hanketyön merkityksestä?
Lauri Vartiala
osahankkeen projektipäällikkö
Helsingin työllisyyspalveluista

Lauri, mikä on työsi tavoite?
Ajattelen, että työlläni on kolme päätavoitetta. Ensinnäkin huolehtia, että valmentajilla on parhaat mahdollisuudet keskittyä omaan työhönsä ja auttaa ratkaisemaan heidän työtään vaikeuttavia tekijöitä. Toiseksi nörttirooli, eli penkoa tilastoja ja muuta dataa ja pyrkiä löytämään sellaiset toimintatavat ja asiakaskunta, joiden yhdistelmällä valmennus olisi mahdollisimman toimivaa. Ja lopuksi, koska tämä on yhteistyöhanke Metropolian kanssa, korostuu työssäni yhdessä tekeminen ja yhteisten tavoitteiden jahtaaminen.
Mitä ajattelet, kun seuraat läheltä Suomen työllisyystilannetta tästä kehittäjän vinkkelistä?
Tällä hetkellä tilanne ei toki näytä kovin hyvältä. Huono työmarkkinatilanne vaikeuttaa entisestään erityisesti meidän asiakaskuntamme työllistymismahdollisuuksia. Mutta uskon vilpittömästi siihen, IPS-valmennuksella on paikkansa sekä tässä että tulevaisuuden toivottavasti paremmassa työmarkkinassa. Toivon, että kun hankkeen kautta saadaan näytettyä myös tilastollisesti, että intensiivinen ja monipuolinen, henkilökohtainen tuki oikeasti auttaa merkittävästi työllistymisessä ja työssä pysymisessä, niin muutkin kunnat innostuvat ottamaan mallin käyttöönsä. Pitkällä tähtäimellä haaveilen, että IPS-valmennuksesta tulee kiinteä osa suomalaista työllisyydenhoitoa.
Tuula Pehkonen-Elmi
arvioinnin asiantuntija
Metropolia ammattikorkeakoulusta

Tuula, mikä on työsi tavoite?
Yhteistyössä hanketiimin kanssa olen laatinut hankesuunnitelman tavoitteisiin perustuvan arviointisuunnitelman sekä valmistellut arviointitutkimuslupaan liittyviä asiakirjoja, kuten tiedote tutkittavalle ja tietosuojaseloste.
Hankkeen arvioinnin tavoitteena on tuottaa tietoa monialaisen työllistymistä tukevan toimintamallin soveltuvuudesta, tuloksellisuudesta ja vaikutuksista yli 12 kuukautta työttömänä olleiden kohderyhmälle. Tätä tietoa tarvitaan toimintamallin käyttöönottoon liittyvän päätöksenteon tueksi. On arvioitava, soveltuuko malli työllisyyspalveluiden kontekstiin ja pitkäaikaistyöttömien kohderyhmälle. Arvioinnin on tuotettava tietoa myös malliin sisältyvien toimintojen vaikutuksista pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen, elämäntilanteeseen, koettuun työkykyyn ja osallisuuteen.
Eikä tässä kaikki, vaan hankkeessa selvitetään myös toiminnasta aiheutuneet kustannukset sekä arvioidaan muun muassa työttömyystukien kuntaosuuksien ja sosiaalietuuksien muutokset toisin sanoen vaikutukset kunta- ja kansantalouteen.
Mikä sinua innostaa työssäsi?
On ollut innostavaa havaita, että hankkeessa tarvitaan arviointiosaamistani ja sitä myös arvostetaan. Koen, että hankkeen ja työni tuloksilla on merkitystä monien ihmisten elämään.
Työ on monella tapaa merkityksellinen kaikenlaisille ihmisille, eikä se ole vain toimeentulon varmistaja, vaan tuo mukanaan myös muun muassa kokemuksen yhteiskuntaan kuulumisesta. On hienoa saada olla mukana kehittämässä toimintaa, jonka tavoitteena on mahdollistaa työ myös pitkään sitä vailla olleille.
Elina Ala-Nikkola
viestinnän asiantuntija
Metropolia ammattikorkeakoulusta

Elina, mikä on työsi tavoite?
Ilman viestintää kukaan ei tiedä mitä upeaa täällä hankkeessa teemme! Vastaan ulkoisen ja sisäisen viestintämme onnistumisesta. Onnistunut viestintä mahdollistaa, että palvelussamme on asiakkaita ja kehitetty palvelu voisi juurtua myös hankkeen jälkeen käyttöön.
Käytännössä työni tapahtuu taustalla, mutta sen tulokset ovat näkyviä: esimerkiksi verkkosivumme, uutisjuttumme, somekanavamme, uutiskirjeemme ja koko viestinnän keinojen, kanavien, aikataulujen ja sisältöjen suunnittelu.
Haluamme tavoittaa monenlaisia ihmisiä: pitkäaikaistyöttömiä eli potentiaalisia asiakkaitamme, potentiaalisia työllistäviä työnantajia, työllisyyden parissa työskenteleviä asiantuntijoita kuin myös päättäjiä.
Mitä ajattelet kun seuraat läheltä Suomen työllisyystilannetta tästä kehittäjän vinkkelistä?
On kiinnostavaa työskennellä viestijänä sellaisen aiheen parissa, josta Suomessa muutenkin puhutaan tällä hetkellä todella paljon. Ja onneksi tästä ei vain puhuta, vaan todella moni taho koettaa myös ratkaista Suomen työllisyystilannetta. Olemme Kykyä ja halua töihin -hankkeessa on yhtenä tekijänä tätä haastetta ratkaisemassa.
Viestijän työssä innostavaa on oppia uusista asioista, sillä viestijä ei ole sisällön asiantuntija, vaan viestin viemisen mahdollistaja. Olen oppinut paljon työllisyyden edistämisestä ja Suomen työllisyystilanteesta. Uskon, että juuri tässä hankkeessa rakennettavalla palvelulla on kaikki potentiaali onnistua. Erityisen hienon tästä tekee kahden suuren organisaation, Metropolian ja Helsingin kaupungin, yhteistyö.
