Olen aina tehnyt töitä. Jo lapsena pääsin aloittamaan työnteon siivoojana kesätöiden parissa. Työ oli juuri sopivaa koulunkäynnin ohella ja oma raha oli kiva lisä nuoren elämään.
Toimin 10 vuotta siivousalalla ja kokemukseni ja osaamiseni oli vahvaa. Mutta sitten löysin alan, mihin minulla oli aina ollut paloa. Opiskelin ensin itselleni visuaalisen markkinoinnin ammattitutkinnon ja näiden opintojen parissa löysin tieni tapahtumatuotantojen pariin. Olin aina ollut se, joka nautti tekemisestä, suunnittelusta ja järjestelyistä. Olin tottunut pitämään monet langat käsissäni ja vihdoin pääsin opiskelemaan tapahtuma-alaa ja nyt siitä voisi tulla työ minulle.
Ensimmäisestä oman alan työpaikasta työttömyyteen
Valmistuin kulttuurituottajaksi keskellä korona-aikaa, eikä tilanne näyttänyt lupaavalta. Olin tehnyt työni hyvin harjoitteluiden aikana ja luonut hyvät suhteet, mikä helpotti työllistymisessä.
Minulle tarjottiin töitä 4 kuukautta valmistumisen jälkeen. Sain työskennellä projektikoordinaattorina mahtavassa työyhteisössä. Ainoa ongelma oli työn määräaikaisuus.
IPS-työhönvalmentajan tuki oli konkreettista
Uuden työn löytäminen ei ollut niin helppoa kuin se oli joskus ollut. Olin aivan uuden tilanteen edessä, kun innokkaana työntekijänä en päässyt enää edes haastatteluun. Tällainen vetää mielen matalaksi.
Onneksi Helsingin työllisyyspalvelut osasi ohjeistaa minut Kykyä ja halua töihin -hankkeen IPS-työhönvalmennukseen. Oman valmentajan tuoma tuki ja ymmärrys tilannetta kohtaan nostatti heti mielialaa. En ollut enää yksin. Apunani oli osaava ihminen, joka pystyi löytämään mahdollisia työpaikkoja, joita en itse ollut bongannut. Myös mahdollisuus puhua omasta turhautumisesta tilanteessa, johon ei voinut itse vaikuttaa sen enempää kuin olin jo tehnyt.
Oma valmentajani osasi myös rohkaista unohtamaan liian vaatimattomuuden hakemuksissa. Minun piti alkaa huomioida, että on hyvä nostaa esiin erilaisia asioita, mm. se, että minut oli kesken korona-ajan pyydetty tapahtuma-alan töihin. Oli asioita, joista saisin olla ylpeä ja tuoda sen esiin.
Hän myös rohkaisi hakemaan paikkaa, jossa mainittiin koulutustaustoja, mitä minulla ei ollut, mutta osaamista työhön minulla kuitenkin oli. Valmennuksen aikana huomasin, että oma varmuus tarpoessani yksin työnhakuviidakossa oli hiljalleen kadonnut. Jokainen ei kiitos -viesti työpaikoilta oli syönyt uskoa omaan osaamiseen.
Olin siis saanut avukseni jonkun, joka muistutti, että minä osaan, minä pystyn ja minusta on tekemään, jos vain saan mahdollisuuden.
Ehdin olla mukana valmennuksessa päälle 3 kuukautta, kun sain työpaikan. Pääsin taas työelämään käyttämään osaamistani: suunnittelemaan, tekemään ja toteuttamaan.
Kirjoittaja: ”Lotta”
Julkaisemme Kykyä ja halua töihin -hankkeessa ihmisten tarinoita heidän matkastaan kohti työllistymistä. Lotan tarina on yksi näistä. Kaikkien julkaistujen tarinoiden kertojat eivät ole olleet hankkeen asiakkaita.
Artikkelin valokuva: Kuva on tarinan kirjoittajan ottama työssään tapahtumatuottajana.
